RUOTSI

Mä olen aina ollut ns. Suomi vs. Ruotsi ajattelija. Mun on ollu pakko aina luokitella kotimaamme ja rakas länsinaapurimme paremmuusjärjestykseen, varsinkin asioissa joissa me sinivalkoiset ollaan parempia. Olen aina jotenkin ihmetellyt miksi joku haluais muuttaa ruotsiin, vihannut sitä koulun pakkoruotsia, ja ollut närkästynyt siitä että kaikkien suomalaisten ei tarvitse opetella suomea, mutta ruotsia kyllä. 
En tiedä missä vaiheessa mä muutuin, viisastuin, sillä nyt muo oikeasti harmittaa ettei mulle ole lapsesta asti puhuttu suomen lisäksi myös ruotsia, ja että mä oon aina laiminlyönyt ruotsin opiskelun, mennen sieltä missä aita on matalin. Vaikka yhä toivon suomen voittavan ruotsin jääkiekossa, osaan myös arvostaa ruotsin kielen taitoa. Varsinkin meillä kotisuomessa on työelämässä hurjasti hyötyä jos taitaa myös sen suomen toisen virallisen kielen. Kadehdin kaksikielisiä. Tämänhetkinen haave/suunnitelma: aupairiksi ruotsiin. Kuvia muutaman päivän ruotsinreissulta, viimeviikonlopulta.
Ehkä hieman hassu aihe näin itsenäisyyspäivään, mutta kun kirjotusinspis yllätti. 

HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ, ollaan ylpeitä ja kiitollisia rakkaasta Suomesta! 


aa aaa aaaa