and it happens again

Mä oon osa thaimaata, mä oon osa mun perhettä täälä ja niiden elämää. Tä kaikki on osa muo niinku se palapelin pala, jonka puuttuessa mä en oo kokonainen. Tä kuukausi on ollut mulle ilon kyyneleitä, mutta samalla niinku veitsi joka halkaisee taas sen jo arpeutuneen haavan. Ja se kamalin on tapahtumassa taas, nimittäin ne hyvästit. Mut ei vielä, ei onneks ihan vielä.

Se en tavallaan hassua miten nopeesti mä sopeuduin taas tänne. Miten nopeesti tuli sellanen olo että tä talo on taas mun koti. Ja vaikka mulla on rakas perhe ja maailman parhaimmat vanhemmat suomessa, niin silti siitä hetkestä kun mä saavuin tänne aina siihen hetkeen asti kunnes lähden täältä mulla on rakastavat äiti ja isä myös täälä. Ja mikään ei tee muo onnellisemmaksi kuin se, että mä tiedän että ne rakastaa muo, ja pitää muo ku omana lapsenaan. Mä oon onnellinen täälä, mä oon onnellinen suomessa, mutta koska maailma on suuri mun täytyy hyväksyä se, että mä en voi saada kaikkia rakkaita mun elämään yhtä aikaa. Vaikka hyvästit tulee olemaan varmasti taas kamalat, mä oon tavallaan onnellinen, sillä nyt mä tiedän, että mä sain mun vaihtovuodelta sen parhaimman, mistä en osannu edes sillon muutama vuosi sitten unelmoida. Mä sain nä ihmiset täältä mun elämään pysyvästi, en vaan sen vuoden ajaksi, vaan koko mun loppu elämäksi. Vanhoja kuvia.

mmm IMG_0744 SAM_1553 553715_428461483862515_1646433293_n mmmm

AND THEY SMILE

Täällä sitä on oltu jo pari päivää vajaa kaks viikkoa ja hui kun aika menee nopee! Tässä ajassa oon jo ehtinyt tutustua muutamaankymmeneen uuteen mahtavaan tyyppiin, shoppailla muutaman päivän yksin kymmenen miljoonan asukkaan kaupungissa bangkokissa, oppinut liikkumaan thaimaan julkisilla yksin nyt vihdoin, käynyt hostien hotellilla, koulussa ja treeneissä. Ja paljon kaikkea muuta.
Jos jaksan teen huomenna tai ylihuomenna enemmän tekstipainotteisen postauksen kaikesta mitä on sydämmellä, nyt nukuttaa liikaa.

1 6 2 3 4 7 5

HERE I AM

Eilen saavuin vihdoin, kuudentoista tunnin matkustamisen jälkeen takasin Photharamiin. Mää ja paa (=hostäiti ja isi) tuli hakemaan mut kyllä onneks Bangkokista, jonne mun lento laskeutui puol kaheksan aamulla. Täällä nyt siis vietetty jo yli vuorokausi! Kaikki on ollut aika yllätyksenä tosi samanlaista kun sillon ennen kun lähdin. Thaikin sujuu tosi hyvin vuoden puhumattomuuteen nähden!
Parasta on ollu se että saan taas istua autossa ja kunnella ku mää ja paa juttelee keskenään ja nauraa, ja että saan taas nähdä mun taekwondopikkusten hymyilevät kasvot. Nä ihmiset täällä merkitsee mulle vieläkin niin paljon, että en voi muutakun olla superonnellinen kun saan olla näiden kanssa täälä taas! Kello lähestyy yhdeksää ja tää tyttö alkaa mennä nukkumaan joten kuulemisiin, mä kerron taas lisää kun oon jaksanu ottaa jotain parempia kuvia, heh, öitä!

Untitled-1m