maailma mun edessä

Aika menee niin nopeesti. Tuntuu että en ehdi tehdä kaikkea, hukkaan mun nuoruusvuosia. Haluun matkustella, nähdä uusia paikkoja, oppia uusia kieliä, tavata uusia ystäviä, haluun lähteä reissaamaan, päästä taas pois ajasta. Sillä tavallaan kun miettii niin sitähän se vaihtovuosi just oli. Mun elämä ei tavallaan menny eteenpäin ollenkaan, pääsin vuodeksi pois siitä peruskoulu-lukio-yliopisto-työelämä putkesta. Mutta miten se nyt onnistuu? Mun lähivuosien pläänin ei mahdu seikkailua. Pitää valmistua lukiosta, lukea hulluna pääsykokeisiin ja toivottavasti päästä joskus sisäänkin yliopistoon. 
Mutta onko se muka oikeesti sitä mitä mä haluun?

Ei, mutta toivon että ehkä tulevaisuudessa pystyn yhdistämään työt ja maailman. 
Koska  mä en ole vielä nähnyt tai kokenut läheskään tarpeeksi.
IMG_3729 IMG_2921 IMG_1605 a SAM_1429 IMG_4040 b7 jou4IMG_2511

and it happens again

Mä oon osa thaimaata, mä oon osa mun perhettä täälä ja niiden elämää. Tä kaikki on osa muo niinku se palapelin pala, jonka puuttuessa mä en oo kokonainen. Tä kuukausi on ollut mulle ilon kyyneleitä, mutta samalla niinku veitsi joka halkaisee taas sen jo arpeutuneen haavan. Ja se kamalin on tapahtumassa taas, nimittäin ne hyvästit. Mut ei vielä, ei onneks ihan vielä.

Se en tavallaan hassua miten nopeesti mä sopeuduin taas tänne. Miten nopeesti tuli sellanen olo että tä talo on taas mun koti. Ja vaikka mulla on rakas perhe ja maailman parhaimmat vanhemmat suomessa, niin silti siitä hetkestä kun mä saavuin tänne aina siihen hetkeen asti kunnes lähden täältä mulla on rakastavat äiti ja isä myös täälä. Ja mikään ei tee muo onnellisemmaksi kuin se, että mä tiedän että ne rakastaa muo, ja pitää muo ku omana lapsenaan. Mä oon onnellinen täälä, mä oon onnellinen suomessa, mutta koska maailma on suuri mun täytyy hyväksyä se, että mä en voi saada kaikkia rakkaita mun elämään yhtä aikaa. Vaikka hyvästit tulee olemaan varmasti taas kamalat, mä oon tavallaan onnellinen, sillä nyt mä tiedän, että mä sain mun vaihtovuodelta sen parhaimman, mistä en osannu edes sillon muutama vuosi sitten unelmoida. Mä sain nä ihmiset täältä mun elämään pysyvästi, en vaan sen vuoden ajaksi, vaan koko mun loppu elämäksi. Vanhoja kuvia.

mmm IMG_0744 SAM_1553 553715_428461483862515_1646433293_n mmmm

AND THEY SMILE

Täällä sitä on oltu jo pari päivää vajaa kaks viikkoa ja hui kun aika menee nopee! Tässä ajassa oon jo ehtinyt tutustua muutamaankymmeneen uuteen mahtavaan tyyppiin, shoppailla muutaman päivän yksin kymmenen miljoonan asukkaan kaupungissa bangkokissa, oppinut liikkumaan thaimaan julkisilla yksin nyt vihdoin, käynyt hostien hotellilla, koulussa ja treeneissä. Ja paljon kaikkea muuta.
Jos jaksan teen huomenna tai ylihuomenna enemmän tekstipainotteisen postauksen kaikesta mitä on sydämmellä, nyt nukuttaa liikaa.

1 6 2 3 4 7 5

HERE I AM

Eilen saavuin vihdoin, kuudentoista tunnin matkustamisen jälkeen takasin Photharamiin. Mää ja paa (=hostäiti ja isi) tuli hakemaan mut kyllä onneks Bangkokista, jonne mun lento laskeutui puol kaheksan aamulla. Täällä nyt siis vietetty jo yli vuorokausi! Kaikki on ollut aika yllätyksenä tosi samanlaista kun sillon ennen kun lähdin. Thaikin sujuu tosi hyvin vuoden puhumattomuuteen nähden!
Parasta on ollu se että saan taas istua autossa ja kunnella ku mää ja paa juttelee keskenään ja nauraa, ja että saan taas nähdä mun taekwondopikkusten hymyilevät kasvot. Nä ihmiset täällä merkitsee mulle vieläkin niin paljon, että en voi muutakun olla superonnellinen kun saan olla näiden kanssa täälä taas! Kello lähestyy yhdeksää ja tää tyttö alkaa mennä nukkumaan joten kuulemisiin, mä kerron taas lisää kun oon jaksanu ottaa jotain parempia kuvia, heh, öitä!

Untitled-1m

GOING BACK

Heipsun pitkästä aikaa kaikki rakkaat lukijat! Noin vuosi on vierähtänyt siitä kun pakkasin mun punaset matkalaukut ja lensin takasin suomeen. Kesän myötä taas tuhannet vaihtarit palaa suomeen ja seuraavat odottaa innoissaan (toivottavasti) elämänsä parhaan vuoden alkua. Täytyy sanoa että oon kateellinen. Oisin valmis antamaan niin paljon jos vaan pääsisin siihen tilanteeseen että koko vaihtovuosi olis vielä edessä.
Kuten jotkut saattaa ehkä muistaa, mun piti tosiaan mennä joululomalla takasin Thaimaaseen. Halusin kuitenki lähteä pidemmäksi aikaa, joten siirsin reissun kesään. Ja arvatkaas mitä, tämä tyttö nyt sitten viettää heinäkuunsa Thaimaassa! Menen takasin mun perheeseen Photharamiin, jossa mulla on uusi siskokin, Rima Japanista. Odotan tota kaikkea vaan niiiin innolla, nään taas mun rakkaat hostit, mun taekwondokaverit, koulukaverit ja opettajat. Toisaalta hivenen jännittää millasta on mennä takasin thaikkukotiin vuoden jälkeen. Mutta enemmän fiiliksiä ja kuvia kun pääsen oikeesti takasin sinne!

a2
Monet tutut on kyselleet multa, että aionko mä oikeasti mennä sinne nyt kun sielä on niin "vaarallista", mutta joo, kyllä mä aion. Sielä on tällähetkellä ilmeisesti armeija vallassa ja poikkeustila, eli turistialueita lukuunottamatta öisin ulkonaliikkumiskielto. Kaikki thaikut kenen kanssa oon asiasta jutellu, on ollu sitä mieltä että siel on ihan turvallista kunhan käyttää vaan maalaisjärkeä. 

Tässävaiheessa haluan toivottaa kaikille tuleville vaihtareille todella hyvää vuotta, nauttikaa jokaisesta minuutistanne, koska siihen elämään ette tuu enää ikinä pääsemään vuoden jälkeen takas. Erityisen hyvää vuotta teille kolmelle lukijalle jotka pysäytitte mut stadiumissa! :) Ja hei kaikki tulevat vaihtarit, linkkailkaa teidän blogeja kommettiboksiin, mulla ei oo lukulistalla vielä yhtään 14-15 vaihtareiden blogeja! Ja edelleenkin kaikkea vaihtovuoteen tai thaimaaseen liittyvää saa kysellä mikäli joku juttu mieltä askarruttaa! Fb:ssä saapi pyytää kaveriksi ja ig:stä löytyy nimellä vaulakoski

one word that you should say more often THANK YOU

kkkk

Heips kaikki! Mun kotiinpaluusta on kulunut jo yli neljäkuukautta ja hassultahan se tuntuu. Oon jo aikahyvin tottunut suomen elämänrytmiin, kieleen ja suomalaisiin. Vaihtovuosi on mulle nykyään jotenkin tavallaan niin epätodellinen juttu, että mä muka asuin vuoden thaimaassa? Kommunikoin lähes koko vuoden täysin vieraalla kielellä? käytin varvasläpsyjä jokapäivä?

Alkuun oli vaikeeta. Piti nähä kavereita ekaan kertaan vuoteen. Kaikki sanoo että se on niin ihanaa kun näkee parhaita kavereita ekankerran vaihtovuoden jälkeen, pääsee kertomaan niille kaiken ja sit on taas ne tutut ihmiset ympärillä. Mulle se oli aika rankkaa; olihan se kivaa mutta hirmu stressaavaa. Onko ne ihmiset oikeesti vielä mulle niin tärkeitä, entä mä niille? Mitä jos ei juttu lähekkään luistamaan? kiinnostaako niitä kun ne on jo vuoden tullu ihan hyvin toimeen ilman muo?
Näin neljän kuukauden jälkeen voin sanoa että ihan hyvin mä oon sopeutunut. Suurin osa vanhoista kavereista on yhä yhtä tärkeitä ja välittää, mutta on mulla silti kaveripiirit vähän vaihtunu. Oon tutustunu paremmin ihmisiin, jotka oli aiemmin mulle pelkkiä nimiä vaan, mutta samalla mä en mahukkaan enää mun entisten hyvine kavereiden sisäpiirrin.
Suomalainen koulusysteemi oli se juttu mitä mulla oli ikävä thaimaassa. No nyt sitä ois tarjolla. "Turun kaupunki päätti säästöihin vedoten yhdistää 2 täysin eri painotteista (urheilu, ITC) lukiota yhdeksi uudeksi lukioksi... blaablaablaa" Mä en oo enää Aurajoen urheilulukiossa. Mä oon kerttulin lukiossa... urheilulijalla. Ekassa jaksossa ei mennyt päivääkään ilman että olisin jossain purkanut #kerttulifarssista. (ei parkkipaikkoja, ruoka loppu, uusi tuntikiertokaavio, ei reenikamavarastoa, ei abigaalaa?, preppaustunnit, koulun lämpötila,..) Ja täytyy kyllä sanoa että toi koulun pakkovaihto oli raskasta. Onhan ton uuden lukion sijainti huomattavasti parempi kuin Aurajoen, mutta pakko silti sanoa, että mä olen henkeen ja vereen Aurajoen urheilulukiolainen. Voi sitä aikaa ennen vaihtovuotta.

Mun suomeenpaluun jälkeen yksi parhaista jutuista on ollu se, kun päätin jatkaa taekwondoa. Monesti ennen lopullista päätöstä olin jo ihan luovuttamassa, mutta (kiitos siskon) sinne sitten viimein päädyin jäädäkseni, enkä oo hetkeäkään katunut sen jälkeen. Se on tavallaan mun köysi kiinni takas thaimaahan, jotain mitä mä rakastin sielä ja täälä. Ja kaikenlisäksi taekwondossa oon tutustunu pariin suomalaiseen thaikkuun. 

Sitävaan vielä että lähtekää ihmiset vaihtoon. Ei se oo todellakaan helppoa, aina tulee huonoja kausia, ennen vuotta, sen aikan ja jälkeen, mutta kaikki se on sen arvosta.

Jos on jotain kysymyksiä tai haluu muuten vaan seurailla ni halfnessiin saa laittaa aina kommenttia ja kysymyksiaä ja tännekkin tietty. jaja instasta mut löytää nimella vaulakoski 

"Aika huuhtoo ihmiset erilleen, tai välimatka, joskus vaikka kuinka läheiset, ei sähköpostilla voi kuin päivittää tietoja, joulukorttiin ei mahdu edes muuttunut osoite."
- Olli Jalonen 14 Solmua Greenwichiin

Asfaltti rullaa mun jalkojen alla ja merilinnut kirkuu. Hymyilen paljon ja kiittelen ihmisiä uudelleen ja uudelleen. Typerätkin asiat saa mut nauramaan. En enää osaa syödä ilman lusikkaa enkä heittää vessapaperia pönttöön. Puhun välillä thaimaan kodista sanalla koti ja suomen kodista sanalla koti, se saa mut hämmentymään. Tai ei oikeestaan muo vaan muut ihmiset, mulle se vaan on tosiasia. Bussilippu maksaa ihan liikaa (160B) ja suomalaiset miehet on komeita. En tiedä enää että mikä suomessa on muodissa ja mikä ei. Ekat päivät täällä oli tosi raskaita. En osaa enää liikkua sujuvasti Hansassa. Ennen nukkumaanmenoa on vaikeinta kun on aikaa ajatella kaikkea. Mää toivotti mulle onnea, oikeestaan ennen ku lähin himaan ni kaikki vaan toivotti mulle onnea. Ihana istuskella taas jokirannassa pitkästä aikaa. Kai tää tästä pikkuhiljaa alkaa helpottua. Mulla on ihan hirvee ikävä määtä ja paata. Muo pelottaa että aika muuttaa jotain, saa mut unohtamaan tai muistamaan jotain juttuja erilailla. Mulla on ikävä taekwondoreenejä. Turun kirjastossa oli kiva kirjastotyöntekijä. Lentoliput thaimaahan joululomalla maksaa välilaskunkin kanssa tonnin. Musta tuntuu että tääläkin ihmiset tuijottaa kokoajan, tai sit mä vaan kuvittelen.

Musta tuntuu hassulta. En voi enää elää Thaimaassa ikävöimättä jotain juttuja suomesta, Enkä voi elää Suomessa ikävöimättä thaikkuihmisiä ja juttuja thaimaasta. Missä mun paikka sitten oikeen on tässä maailmassa? Koska mä en voi olla enää missään tääysin tyytyväinen. Mutta ehkä tää on sitä rikkautta, sitä mitä mä oon oppinu ymmärtämään, sitä mikä kasvattaa. Aina ei voi sasda kaikkea, pitäis oppia valitsemaan tai vaan olla hiljaa tyytyväinen siihen mitä on. Ehkä tätävarten ne ihmiset mulle toivotti onnea. Pienenä mä sanoin, etten vois koskaan muuttaa pois suomesta. En vois, koska mä rakastan suomea ja suomalaisuutta. Elämä on opettanu mulle niin paljon, elämä on muuttanu muo niin paljon. Mutta yhävain mun sydän on sinivalkonen. Tosin sieltä löytyy nykyään kyllä häivähdys punastakin.

aika aika2 aika3